« Takaisin

Ennätyspaljon ehdotuksia Hyvän korjauksen palkinnon saajiksi

Seurantaloasian neuvottelukunta myöntää Hyvän korjauksen palkinnon vuosittain tunnustukseksi seurantalolle, jota on korjattu vanhaa kunnioittaen ja jonka käytettävyys on korjausten myötä parantunut. Palkintoehdotuksia saatiin tänä vuonna ennätysmäärä, yhteensä 27 eri talosta. Palkittava kohde julkistetaan syyskuun toisena viikonloppuna Seurantalopäivän yhteydessä.

Palkintoraatiin kuuluvat arkkitehdit Ulla Rahola ja Leni Pakkala sekä perinnerakennusmestari Tapani Koiranen. Puheenjohtajana toimii Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo.

Palkitsemisperusteiden mukaan kohteen tulee olla korjattu siten, että mahdollisimman paljon sen ominaispiirteitä ja ikäkerrostumia on säilytetty, korjaukset on tehty taloon soveltuvilla korjausmenetelmillä, ja mahdolliset laajennukset sekä tilojen esteettömyys on suunniteltu kokonaisuus huomioiden. Myös hyvin tehty osakorjaus tai hoidettu ympäristö voi olla palkitsemisen kohteena. Korjauksen valmistumisesta tulisi palkitsemisvuonna olla kulunut enintään viisi vuotta.

Hyvän korjauksen palkintoehdotukset 2016

Uusimaa
Laukkosken seuratalo, Laukkosken Nuorisoseura ry, Pornainen
Leppäkorven työväentalo, Leppäkorven - Järvenpään kylätoimintayhdistys, Lohja?
Puistolan Vapaaehtoinen Palokunta ry, Puistolan Vapaaehtoinen Palokunta ry, Helsinki
Työväentalo Rientola, Nummelan TY Elo ry, Vihti

Varsinais-Suomi
Kulttuuritalo Walo, Kulttuuriseura Walo, Laitila
Mathildedalin Työväentalo, Mathildedalin Työväenyhdistys ry, Salo
Valpperin Urheilutalo, Urheiluseura Nousiaisten Alku ry, Nousiainen

Satakunta
Nouseva Voima, Suunnistusseura Ikaalisten Nouseva-Voima, Ikaalinen

Kanta-Häme
Mommilan seurojentalo, Mommilan Maa- ja Kotitalousseura Ry, Hämeenlinna
Topenon Seurantalo, Topenon maa- ja kotitalousseura, Loppi

Pirkanmaa
Viljakkalan Seurojentalo, Viljakkalan Seurojentalo-yhdistys ry, Ylöjärvi
Västilän Voimantalo, Urheiluseura Västilän Voima ry, Orivesi

Päijät-Häme
Rientola, Maakesken Maa- ja Kotitalousseura, Padasjoki

Kymenlaakso
Hartolan PVY, Hartolan pienviljelijäyhdistys ry, Kouvola
Kaipiaisten Nuorisoseurantalo, Kaipiaisten Nuorisoseura ry, Kouvola

Pohjois-Savo
Elotupa, Tihilän Kyläyhdistys ry, Kiuruvesi
Honkamäen seurantalo, Ryhälänmäen maa- ja kotitalousseura ry, Iisalmi
Muuruveden Manttu, Muuruveden Jyske ry , Juankoski
Mäkitupa, Iisalmen raittiusseura Sarastus, Iisalmi
Varistaipaleen Seurantalo, Heinäveden Pohjoinen Maa- ja kotitalousseura ry, Heinävesi

Pohjois-Karjala
Lehmon nuorisoseuratalo, Lehmon Nuorisoseura ry, Lehmo

Keski-Suomi
Kuoreveden Nuorisoseura Nysä ry, Kuoreveden Nuorisoseura Nysä ry, Jämsä

Etelä-Pohjanmaa
Ilmajoen työväentalo, lmajoen Työväenyhdistys ry, Ilmajoki
Karijoen Nuorisoseurantalo, Karijoen Nuorisoseura ry., Karijoki
Sampola, Kihniänkylän nuorisoseura ry, Seinäjoki

Pohjois-Pohjanmaa
Eurola, Jokuset kyläyhdistys ry, Haapajärvi

Lappi
Kemijärven VPK:n talo, Kemijärven vapaaehtoinen palokunta, Kemijärvi