« Takaisin

Hyvän korjauksen palkinnon saajaksi ehdolla 19 seurantaloa

 

Kuvassa 2014 palkittu Nikkaroisten nuorisoseuran Papula-talo. Kuva Eeva Kassari.

 

Hyvän korjauksen palkinnosta kisaa tänä vuonna 19 viime vuosina korjattua seurantaloa. Avoin kilpailu kaikille Suomen seurantaloille oli auki 31. maaliskuuta asti. Palkinnon saaja julkistetaan seurantalopäivänä syyskuussa.

Ehdolle ilmoitettiin maaliskuun loppuun mennessä työväentaloja, nuorisoseurantaloja, kylätaloja ja muita seurantaloja. Taloja ilmoitettiin kilpailuun tasaisesti eri puolilta Suomea, pohjoisimmat ehdokkaat ovat Lapista ja Kainuusta. Vanhimmat ehdolle ilmoitetut talot on rakennettu 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ja nuorimmat 1970- ja 1980-luvuilla.

Seurantaloasiain neuvottelukunta palkitsee hyvin korjatun seurantalon nyt kahdeksatta kertaa. Hyvän korjauksen palkinto myönnetään seurantalolle vanhaa rakennustapaa kunnioittavasta ja talon toimivuutta parantavasta korjauksesta. Palkinto on pronssiveistos. Myös kunniamainintoja voidaan jakaa.

Aiempina vuosina Hyvän korjauksen palkinto on myönnetty muun muassa Haminankylän nuorisoseuralle (2018), Laitilan Kulttuuriseura Walolle (2016) ja Nikkaroisten nuorisoseuralle (2014).

Seurantaloja juhlitaan syyskuussa


Palkinnon saaja julkistetaan seurantalopäivänä syyskuun alussa. Seurantalot ovat kylien ja kaupunginosien toimintakeskuksia, joissa harrastetaan ja järjestetään tapahtumia. Talot ovat täynnä elävää kulttuuriperintöä, jota on syytä juhlia. Seurantalopäivänä kaikki Suomen seurantalot kutsutaan mukaan esittelemään talojaan yleisölle.

Seurantalopäivä tarjoaa tilaisuuden tehdä taloja tunnetuksi ja esitellä niitä lähiseudun asukkaille. Jokainen seurantalo voi järjestää näköisensä tapahtuman. Talolla voi pitää avointen ovien päivän, talkoot tai tanssit. Tänä vuonna taloa voi esitellä myös muilla tavoilla, vaikka verkossa, jos koronaviruksen vuoksi syksyllä edelleen suositellaan välttämään suuria yleisötapahtumia.

Seurantalopäivä on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä ja avoimet yleisötapahtumat ilmoitetaan kulttuuriympäristöpäivien kalenteriin.

Lue lisää:


• Hyvän korjauksen palkinto

• Seurantalopäivä

• Euroopan kulttuuriympäristöpäivät

• Ilmoita seurantalopäivän tapahtuma kalenteriin